
Kun puhumme muutoksesta, puhumme usein tavoitteista, motivaatiosta ja uusista toimintatavoista.
Harvemmin puhumme syyllisyydestä.
Silti juuri syyllisyys pysäyttää monet ennen kuin todellinen muutos ehtii edes alkamaan.
Syyllisyyttä voi herättää esimerkiksi:
- omien tarpeiden huomioiminen
- rajojen asettaminen
- levon lisääminen
- uuden suunnan valitseminen
- vanhoista toimintatavoista luopuminen
Moni kokee syyllisyyttä siitä, että alkaa käyttämään aikaa itseensä.
Mutta mistä syyllisyys oikeastaan kertoo?
Usein se ei kerro siitä, että tekisit jotain väärin.
Vaan siitä, että toimit eri tavalla kuin ennen.
Mieli rakastaa tuttuutta.
Siksi vanhoista toimintatavoista luopuminen voi tuntua epämukavalta, vaikka ne eivät enää palvelisi hyvinvointiasi.
Kasvun paradoksi onkin se, että monet oikeat muutokset saattavat aluksi tuntua jopa vääriltä.
Ei siksi, että ne olisivat huonoja.
Vaan siksi, että ne ovat uusia.
Joskus tarvitsemme luvan huomata, ettei syyllisyys ole aina merkki virheestä.
Joskus se on merkki kasvusta.
Juuri tätä teemaa tutkimme myös Lupausten Lehden numerossa ”Kaikki eivät halua sinun muuttuvan”.
Koska todellinen muutos ei tapahdu vasta silloin, kun pelko tai syyllisyys katoavat.
Se tapahtuu silloin, kun uskallamme kulkea eteenpäin niistä huolimatta.
Tutustu lehteen täällä:
https://www.lupaustenlehti.fi/lupausten-lehti-kaikki-eivat-halua-sinun-muuttuvan/